Pikku-Jere

Aurinkoinen syyssunnuntai meren äärellä. Penkkimme eteen kävelee reipas, noin 6-vuotias nuorimies kynän ja paksun kuittirullan kanssa, toisessa jalassaan vihreä- ja toisessa siniraidallinen sukka. Suupielissä on muistoja suklaajäätelöstä. Hymyilee silmät sirrillään, vaatii meitä kirjoittamaan nimemme kuittiin isoilla kirjaimilla. Kaunokirjoitus ei käy, vain isot tikkukirjaimet kelpaavat. Nimemme osuvat nimisarjan yläpuolelle, Jussin, Niilon ja Elsen lähettyville. Kysyy kuittia tutkien meidän nimiämme, ei osaa vielä lukea. Miksi meidän molempien nimet alkavat samalla kirjaimella? Hölmöä.

Hengailee, juttelee, kyselee, tivaa, pyörittelee rullaa kädessään, arvuuttelee meiltä ohikulkevien autojen merkkejä ja pakoputkien lukumääriä, tuijottaa tiukasti silmiin, ampuu kynää kuittirullan keskiöstä, istuu välissämme, huudahtaa tuntevansa ohikulkevan koiran. Tai ei sittenkään. Käy välillä hakemassa uudet nimmarit vieressämme istuvilta mummoilta (isoilla kirjaimilla, ei kaunolla) ja palaa takaisin. Sanoo sivulauseessa tietävänsä, että asumme tässä lähellä. Kertoo nopeana iskuna, millainen auto meillä on ja missä se on useinkin parkissa. Hämmästyy hetkeksi, kun kerromme automme olevan sittenkin jotain toista merkkiä (vaihdoimme auton edellisellä viikolla), mutta jatkaa reipasta tarinaansa.

"Oot sä autojen korjaaja kun tiedät niistä noin paljon? Miks mä haisen kalalta?"

Vannottaa meitä kulkemaan samaa tietä takaisin, kun kerromme jatkavamme vielä matkaa.

Meillä on oma suloinen pikkustalkkeri. Lupasimme vilkuttaa Jerelle, kun ajaisimme heidän harmaan autonsa ohi, jonka toinen takaovi ei ole lukossa.

9 kommenttia:

  1. Lapset on hauskoja ja valppaita... Eilen naapurin tyttö kertoi, et isi on autohullu ja kun isi oli armeijassa ja pieraisi roskopönttöön niin naapuri huoneessa taputettiin :P
    -T

    VastaaPoista
  2. Oooo! Ihana poika! Ihanaa että on vielä tuollaisia lapsia :)

    VastaaPoista
  3. Hitsi mikä söpö pikkustalkkeri :)

    VastaaPoista