Enemmän rakkautta kuin anarkiaa

On taas se aika vuodesta, kun Suomen suurin leffamaraton Rakkautta & Anarkiaa valloittaa ensi viikosta alkaen koko kaupungin ja istuttaa meikäläisetkin valkokankaiden ääreen illasta toiseen.

Perinteiden mukaisesti kahlasimme kaikki noin miljoona vaihtoehtoa läpi edellisen parin illan aikana, synkronoimme tarkoituksella tyhjänä olevat kalenterimme yhtä friikahtaneen ystäväpariskuntamme kanssa ja suunnittelimme leffatreffejä viiteen eri näytökseen. Lippujen myynti netin kautta takkuili näköjään tänäkin vuonna, sillä taisteluun luonnollisesti kuului servereiden toimimattomuutta,  R&A-sivujen muistikapasiteetin puutetta massiivisen ryntäyksen johdosta ja yhdet lähes missatut liput. Oh well.

Parhaimpana R&A-muistona mieleen on jäänyt viime vuoden ehdottomasti upein leffa Koskemattomat, mutta myös takavuosien Lars ja se ainoa oikea (Ryan Gosling!), Iho jossa elän, Drive (no taas se Ryan Gosling!), Our Day Will Come ja The Hurt Locker ovat jättäneet vahvat muistijäljet. Muiden muassa.


Tänä vuonna katsontalistallemme päätyi tavallista vähemmän leffoja. Joko vanhemmiten valikoi katsottavaa kuvavirtaa herkemmin tai sitten tarjonta ei vain oikein sytyttänyt. Veikkaan jälkimmäistä. Hyvä elokuvia ei valitettavasti ole liikaa.

Näillä mennään:
(1)  Adèlen elämä
(2)  Päivien kuohu
(3)  Jahti
(4)  Betoniyö
(5)  Bitch Hug
(6)  Ginger & Rosa
(7)  Frances Ha
(8)  Ernest & Célestine

Mies käy mainittujen leffojen lisäksi katsomassa vielä kymmenkunta muutakin esitystä, meikälle riittää kahdeksan kevyttä istumalihasten treenauttajaa. Tänä vuonna yksikään esityksistämme ei harmittavasti osu Kino Engeliin, jossa leffaa katsotaan perinteisesti tiiviinä rykelmänä paksuun armeijavilttiin kietoutuneena, tuhti punaviinilasi kädessä ja nenänpää sekä kylmyydestä että punaviinin hehkusta punoittaen, yhä pimenevässä syyskuun illassa. Ensi vuonna sitten.

Kuuluuko teidänkin syksyynne R&A?

4 kommenttia:

  1. Voi että, kuulostaa aivan ihanalta! En ole koskaan tuolla ollut ja aina haaveillut ulkoilmaleffasta. No kerran olin Ausseissa, mutta Suomessa se on vielä edessä. Nimenomaan viltin & punkun kanssa tuo olis niin parasta, ja sen hyvän seuran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän Kino Engel olisi oiva paikka! Kannattaa tsekata, josko siellä esitettäviin näytöksiin löytyisi vielä lippuja.

      Poista
  2. Kuuluu! Vaikka mun leffalista onkin aika erinäköinen: Wadja, The Great Expectations, Culinary Shorts, Dirty Wars ja Blondie (viimeinen on vielä ehkä)

    Ollaan käyty miehen kanssa jo vuosia, mutta viimevuonna Koskemattomat oli kyllä ehkä kertakaikkiaan kaikkien aikojen paras leffa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi leffoja on niin paljon, että jokainen löytää varmasti mieleistään katsottavaa :) The Great Expectations oli mullakin ensin yhtenä vaihtoehtona, kunnes aloin karsia listaa vähän pienemmäksi. Ja totta, Koskemattomat oli aivan upea, kaikissa mittakaavoissa!

      Poista